2CV esittely

Citroën 2CV oli ranskalaisen Citroën-autotehtaan 1930-luvulla suunnittelema halpa ja taloudellinen pieni kansanauto. 2CV:stä kehittyi tehtaan merkittävin malli toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Suomessa rättisitikka-lempinimen saanut persoonallinen ajoneuvo sisälsi lukuisia valmistusaikanaan poikkeuksellisia ratkaisuja.

image-111

Mallinimi 2CV (ransk. deux chevaux, ”kaksi hevosvoimaa”) ei viittaa moottorin tehoon, vaan moottoritilavuuden mukaan määräytyneisiin verohevosvoimiin. Moottorin teho oli jo ensimmäisissä malleissa noin 9 hevosvoimaa.

Citroën 2CV:n suunnittelu aloitettiin jo 1930-luvulla ja 1939 valmistuivat ensimmäiset prototyypit. Alkuperäiset lähtökohdat suunnittelulle olivat tehdä auto, jolla kaksi maanviljelijää voisi viedä 100 kilon kuorman torille 60 km/h:n nopeudella ja tarvittaessa ylittää kynnöspellot yhdenkään kuljetettavan kananmunan rikkoutumatta. Kulutus saisi olla enintään 3 l/100 km. Myöhemmin vaatimuksiin lisättiin, että autoa pitäisi voida ajaa silinterihattu päässä ja näin ollen kattoa korotettiin. Prototyypeissä oli mm. paljon alumiiniosia. Saksalaisten miehittäessä Ranskan prototyypit kuitenkin piilotettiin ja kehitystä jatkettiin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Kori muotoiltiin uudestaan Flaminio Bertonin toimesta.

image-113
Citroen TPV (2CV-prototyyppi) vuodelta 1939

Vuoden 1948 Pariisin autonäyttelyssä Citroën esitteli 2CV:n. Lehdistö tyrmäsi auton rumana ja naurettavana, mutta autoileva kansa kiinnostui. Jo parissa kuukaudessa jonotusaika kasvoi kolmeen vuoteen, vaikka tuotantoa lisättiin vuoden 1949 neljän auton päivätahdista vuoden 1950 viidensadan auton päivätahtiin.

1956 vuoden Citroën 2CV
1956 vuoden Citroën 2CV

Citroën 2CV:n on pohjana runkorakenne, jonka päälle moottori ja kori on pultattu. Runko muistuttaa malliltaan tikapuita, joiden matkustamon alla oleva keskiosa on koteloitu. Kori on nykymittapuulla ohutta peltiä, joidenkin lähteiden mukaan suurimmaksi osaksi vain 0,5 mm paksua. Vain lokasuojat, konepelti ja kattokaaret ovat kaarevia, muut pinnat ovat suoria pienillä vahvikepokkauksilla; tällä on saavutettu säästöä valmistuskustannuksissa. Vain etuikkunat aukeavat: ikkunan alempi puolikas on saranoitu ja kääntyy ulos- ja ylöspäin. Pienen tuulilasin alla on avattava tuuletusluukku. Katto on takaluukun yläreunaan asti kangasta ja sen voi avata aina takaikkunan yläreunaan asti. Lämmityslaitteessa ei ole puhallinta, vaan lämmin ilma nousee moottoritilasta omalla nosteellaan tuulilasille tai haluttaessa jalkatilaan.

Ensimmäisissä malleissa ei ollut ampeerimittarin lisäksi muita instrumentteja kun nopeusmittari, sijoitettuna tuulilasin alle vasempaan nurkkaan. Nopeusmittarin vaijeriin oli kytketty myös tuulilasin pyyhkijät, joita pientä ratasta kääntäen sai kytkettyä päälle. Auton seisoessa, esimerkiksi liikennevaloissa, pyyhkijät eivät siis liikkuneet, mutta samaa ratasta pyörittäen sai pyyhittyä manuaalisesti muutaman pyyhkäisyn. Tankissa olevan polttoaineen määrän sai mitattua sopivaa keppiä käyttäen täyttöaukosta.

Uudempi Citroën 2CV
Uudempi Citroën 2CV

Moottori on kaikissa malleissa eteen, etuakselin päälle pitkittäin sijoitettu kaksisylinterinen, nelitahtinen ilmajäähdytteinen bokserimoottori. Ilmajäähdytys lisäsi moottorin luotettavuutta, sillä autossa ei ollut eikä tarvittu lainkaan jäähdytysnestettä, erillistä jäähdytintä, termostaattia tai vesipumppua. Myöskään virranjakajaa ei ole, vain katkoja. Siten molempien sylintereiden sytytystulpat iskevät samaan aikaan – toinen siis poistotahdin lopussa ”turhaan”. Suoraan hammasrattailla pyöritettävä nokka-akseli on kampiakselin alla ja venttiileille voima välittyy työntötangoilla. Myös polttoainepumpun voimansyöttö on myös työntötangolla. Tuulettimen propelli on suoraan kampiakselin päässä ja sen takana on pieni öljynjäähdytin.

Lisäksi tehtiin myös 694 kappaletta 2CV Sahara -mallia, joissa oli taakse lisätty toinen moottori, mutta vain yhdet polkimet ja yksi vaihdevipu. Tarvittaessa voitiin ajaa molemmilla moottoreilla, jolloin etu- tai takapyörien luistaessa toisen moottorin pyörittämät pyörät vielä vetivät, koska voimansiirrot olivat muuten toisistaan erilliset. Huippunopeus yhdellä moottorilla oli 65 km/h ja kahdella 105 km/h.

Citroën 2CV Sahara
Citroën 2CV Sahara

2CV:n Historiaa

1948: Ensimmäinen julkinen esiintyminen Pariisin autonäyttelyssä. Moottori 9 hv, 375 cm3.
1954: Moottori kasvaa 425-kuutioiseksi ja 12,5-hevosvoimaiseksi. Keskipakokytkin. Varustelua parannetaan.
1955: Lisää varusteparannuksia.
1957: ”Luxe”-vientimalli, jossa on kolmas sivuikkuna.
1958: Kaksimoottorinen, nelipyörävetoinen 2CV 4×4 Sahara.
1959: Tehokkaampi lämmityslaite.
1960: Uusi konepelti korvaa vanhan aaltopeltisen.
1961: Moottoriteho nousee 12,5:stä 14 hevosvoimaan. Jousitusominaisuuksia ja sisustusta parannetaan.
1962: Uusi ”kojelauta”. Aikaisemmin nopeusmittarin vaijerin käyttämät tuulilasinpyyhkimet muutetaan sähköisiksi.
1963: Tehoa nostetaan jälleen, nyt 16 hv:aan. Huippunopeus on jo 95 km/h.
1964: Etuovet saranoidaan etureunastaan.
1965: Vetoakseleihin tasanopeusmurrosnivelet; nesteiskunvaimentimet.
1968: 2CV täyttää 20 vuotta. Kokonaisvalmistusmäärä ylittää 2,5 miljoonaa.
1969: Uudet istuinpehmusteet.
1970-1971: Kaksi uutta 2CV-mallia: 2CV 4, jossa on 435-kuutioinen 23 hv moottori, ja 2CV 6, jonka 602 cm3 moottori kehittää 28 hv ja antaa autolle 110 km/h huippunopeuden. Uusi kevyempi ohjaus, parannettu sisustus (mm. erilliset etuistuimet), vaihtovirtageneraattori.
1971: 18-hevosvoimaisen 2CV:n valmistus päättyy.
1974: Valonheittimet muuttuvat suorakaiteenmuotoisiksi.
1976: 2CV 6:ssä Besial mallissa palataan pyöreisiin valonheittimiin.
1977: Pienempi ohjauspyörä, ohjausvaihteen välityssuhde 17:1 entisen 14:1 asemesta.
1980: Muovinen 25 litran bensiinisäiliö 20 litran peltisäiliön tilalle.
1982: 2CV 6 Club saa levyjarrut etupyöriin.
1983: Äänieristystä parannetaan.
1990: 30.7.1990 viimeinen 2CV valmistetaan Portugalissa.
(Lähteet:TM 5/1984)

Citroën 2CV:tä myytiin liki kaikilla mantereilla ja eri versioita valmistettiin ainakin Ranskassa, Portugalissa, Jugoslaviassa, Romaniassa, Belgiassa, Isossa Britanniassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa. Se oli aikanaan kaikkein halvin tapa hankkia nelipyöräinen kulkuneuvo, jolla liikkua paikasta toiseen jalkojaan vaivaamatta. Sen valtteina olivat halpa hinta, suuret sisätilat, pieni kulutus ja monikäyttöisyys. Ainoa huono puoli oli lähinnä nimellinen suorituskyky.

Citroën 2CV
 
Valmistaja ja valmistusmaa Citroën,
Ranska
Valmistusaika 1948–1990
Luokka B-segmentti
Kori 4-ovinen
Moottori  B2
Teho 6.5 – 20 kW
Iskutilavuus 375–602 cm3
Voimanvälitys Etuveto, neliveto
Pituus x Leveys x Korkeus 3830 x 1480 x 1600 mm
Akseliväli 2400 mm
Raideleveys (e/t) 1260 mm
Maavara 191 mm
Omamassa 555 – 600 kg
Polttoainesäiliö 20 – 25 l
Huippunopeus 110 km/h (tehokkaimmalla moottorilla)
Kiihtyvyys 37 s (0-100 km/h) (tehokkaimmalla moottorilla)
Kulutus 4,5–7 l/100 km (yhd.)
Seuraaja Citroën Dyane

Suomen Vapaat 2CV Harrastajat, Finlands Fria 2CV Entusiaster, Finnish Free 2CV Enthusiasts.